Valmentajien pelisäännöt

Smash-Tenniksen valmentajat ovat sopineet noudattavansa seuraavia pelisääntöjä:

1. Emme tupakoi emmekä käytä muita päihdyttäviä aineita tennishallilla, emmekä kentän laidalla seuratessamme lasten harjoituksia tai pelejä
    
   
2. Lasten tennisharrastus on leikinomaista, monipuolista ja hauskaa. Huomioimme lapsen kehityksen omaan itseensä, emmekä vertaile sitä toisiin pelaajiin tai voittoihin.
    
   
3. Kaikilla harjoituksissa mukana olevilla lapsilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua seuran järjestämiin lohkokilpailuihin, pelipäiviin, tai muihin hallilla järjestettäviin tapahtumiin kukin omien taitojensa mukaisesti.
    
   
4. Kohtelemme ja kannustamme kaikkia lapsia ja nuoria tasavertaisesti seuramme harjoituksissa ja kilpailumatkoilla.
    
   
5. Autamme lapsia kasvamaan tasapainoisiksi ja itseään toteuttaviksi ihmisiksi, tenniksestä nauttiviksi oman elämänsä hallitsijoiksi

Näiden pelisääntöjen pohjalta haastamme kaikki lasten ja nuorten vanhemmat keskustelemaan kotisivuillemme aiheesta. Kerro mielipiteesi, ajatuksiasi miten seurassamme toteutuu pelisäännöt ja miten asioita voisi tehdä vieläkin paremmin. Seuraavassa Kari Niemi-Nikkolan (Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja) näkökulmia lasten ohjaamisesta:

"Suomessa huippu-urheilijoita on kovin vähän. Laskentatavasta riippuen 50 - 1500 huippua saa palkkansa urheilusta. Muille urheilu on samanlainen harrastus kuin se on monelle nuorelle; iloa, leikkiä ja omien rajojen etsimistä", Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola toteaa.

Lapsitähdestä harvoin tulee huippu-urheilijaa
"On mahdotonta sanoa, missä vaiheessa voi ennustaa tuleeko lapsesta tulevaisuudessa huippu omassa lajissaan. Huipuksi tuleminen kun on monien eri tekijöiden summa ja sattumallakin on osuutensa asiaan. Lapsitähdestä voi tulla huippu-urheilija aikuisena, mutta luultavammin näin ei käy", Kari Niemi-Nikkola toteaa. Valmennus ja ohjaustehtävissä on tärkeätä muistaa, että urheilussa onnistumisia kokeneesta lapsesta tulee usein onnistuja myös omassa elämässään. Aktiivinen ja utelias lapsi pärjää urheilussa paremmin kuin passiivinen. Pitkäjänteinen työ useimmiten palkitaan. "Suomen kaltaisessa pienessä maassa on turha synnyttää mitään suuria järjestelmiä huippu-urheilijoiden löytämiseen. Nykyisen urheilujärjestelmän tavoitteena on nostaa harjoittelun laatua."

Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola puhui Nuoren Suomen Sinettiseuraseminaarissa 20.9.2003 lasten ja nuorten ohjaamisesta. Niemi-Nikkolan yleisurheilu- ja jalkapallovalmentajatausta antaa monipuolisen näkökulman lasten ja nuorten seuratoimintaan. Liikuntatieteidenmaisteri Kari Niemi-Nikkola on työskennellyt Nuoren Suomen koulutuspäällikkönä neljä vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi olympiakomitean nuorisopäälliköksi vuonna 1998. Niemi-Nikkola puhui sinettiseuraseminaarissa jalkapallovalmentajana sekä kolmen lapsen isänä.

Kasvaminen liikkumaan ja liikunnan avulla
Lasten ja nuorten urheiluseuratoiminta pitää suunnitella lapsen ehdoilla. Valmentajan pitäisi miettiä, miten minun tulisi seurassa toimia, jotta lapsilla olisi hyvä olla. "Ohjaajan tärkeimpiä päätöksiä on se, mitkä asiat ovat tekemisen keskiössä. Ratkaiseeko päätöksissä lajin vai seuran luonne, kulttuuri ja perinteet vai omat tai vanhempien toiveet. Vai onko lapsen maailma ja kehitysvaiheet keskeisellä sijalla", Niemi-Nikkola sanoo. Ohjaamisessa ei ole täysin oikeata tai väärää tapaa toimia. Toiminnan taustalla on aina eri ajattelutapoja ja motiiveja.

Urheiluseuratoiminnan suuri haaste on, miten pitää 12-15 vuotiaat nuoret toiminnassa mukana. Taitoerot kasvavat iän karttuessa ja taitojen opettaminen etenkin hitaammin oppiville on valmentajalle suuri työ. "Valmennuksen eriyttäminen on oppimisen kannalta välttämätöntä sekä lahjakkaille että kömpelöille. Keskiarvopuurosta kärsii niin lahjakkaiden kuin muiden harrastajien kehittyminen. Harjoitusten eriyttäminen vaatii valmentajalta paljon aikaa, vaivaa ja taitoa, mutta se palkitsee kaikki osallistujat. Se on sekä lapsen että urheilun etu", Kari Niemi-Nikkola toteaa. Urheilun on hyväksyttävä se, että nuorten drop out- ilmiötä ei pystytä millään lopettamaan. Tärkeätä on pyrkiä toteuttamaan arkipäiväisessä valmennuksessa lapsilähtöisyyttä ja huomioida inhimilliset tekijät. "Yhteisillä pelisääntökeskusteluilla ohjaajat, valmentajat ja lapset luovat omat puitteet toiminnallensa. Sääntöjä laadittaessa on myös mietittävä, paljonko on tarvittaessa varaa joustaa. Ihmisille on annettava mahdollisuus myös tehdä virheitä ja korjata ne", Niemi-Nikkola sanoo.

Kilpailu toimii parhaimmillaan harjoittelun välineenä
Kilpaileminen on taito, joka opitaan kuten muutkin taidot. Kilpaileminen ei sinällään ole ongelma, vaan sen toteutus. "Tärkein mietittävä asia on kilpailemiselle annettava merkitys. Mitä enemmän kilpailua varten harjoitellaan, sitä suuremman arvon kilpaileminen saa." Kilpailemisen tavoitteena on palkita osallistujat hyvästä työstä, antaa onnistumisen elämyksiä ja kannustaa tulemaan seuraaviin harjoituksiin. Kilpailu toimii täten parhaimmillaan harjoittelun välineenä. " Jos nuorilla jalkapallon pelaajilla on 75 peliä vuodessa, pelin tavoite ei aina voi olla voitto, vaan jokin muu esimerkiksi oppiminen. Kilpailu- ja turnausmäärät tulisikin suhteuttaa lapsen ikään ja kehitykseen. Alle 12 -vuotiailla lapsilla ei tarvitse olla huippu-urheilullisia tavoitteita. Vasta 12-vuotias lapsi osaa itse päättää, mitä haluaa tehdä", Kari Niemi-Nikkola kiteyttää. "Toivon, että nuorisoliikunnan toteuttajat jaksavat olla sitkeitä lasten kiinnittämisessä osaksi liikuntaa. Toivon, että he ottavat monipuolisemman otteen liikuntataitoihin yhteistyössä naapuriseurojen kanssa ja opettavat lajin perustaidot oikein. Urheilijaksi kasvaminen on elämäntaito."

Teksti: Anne Honkanen, Nuori Suomi ry. (www.nuorisuomi.fi)