Tapahtumat Takaisin
 Uutiset
 
 


29.12.2001

Finland Tennis Oy on ostanut 28.12.2001 Nordea Oyj:ltä 75 % Myllypuron Tenniskeskus Oy:n osakkeista ja äänivallasta. Kauppaan sisältyi myös rahoituksen uudelleenjärjestely, jolla turvataan toiminnan jatkuminen ja kehittyminen Myllypuron Tenniskeskuksessa. Hankkeessa on mukana myös Helsingin kaupunki.

Myllypuron Tenniskeskus Oy on yksi maamme johtavia tenniskeskuksia, jossa järjestetään merkittävä määrä valmennus- ja kilpailutoimintaa. Kiinteistö sijaitsee Itäkeskuksen välittömässä läheisyydessä noin 400 metriä Itäkeskuksen metroasemalta keskutaan päin. Hallissa on kuusi sisätenniskenttää, 12 sulkapallokenttää, kaksi squash- ja pöytätenniskenttää sekä kokoutila. Lisäksi alueella on kaksi ulkomassakenttää sekä kolme Plexipave ulkotenniskenttää, jotka ovat ylipaine-hallissa käytössä myös talviaikaan. Alueelle on suunnitteilla kuusi uutta ulkomassakenttää ja ulkominitenniskenttiä, jolloin kiinteistö saadaan tehokkaaseen ympärivuotiseen käyttöön.

Kiinteistössä toimivat Finland Tennis Oy:n 100 %:sti omistava Smash Tennis ry, Suomen Tennisliitto, Suomen Tennisvalmentajat ry ja sulkapalloseura Hanhensulka. Tenniskeskuksessa toimii myös kuntosali, hieroja, ravintola ja urheilushop, joka tullaan uudistamaan ja laajentamaan huhtikuun alussa.

Lisätietoja antaa Finland Tennis Oy:n toimitusjohtaja Tapio Totro.

Puhelin 09 – 341 71 341
Mobile phone 040- 511 06 66
E-mail tapio.totro@finlandtennis.com


23.12.2001

Smash-Tenniksen naiset hopealle SM-liigassa

Smashin naiset voittivat hopeaa Suomen tennisliiton vuoden naistulokkaan Piia Suomalaisen johdolla Tampereella pelatuissa SM-liigan playoffeissa. Smash voitti semifinaalissa ETS:n, Espoosta, tiukasti 2-1 ja finaalissa joutui taipumaan Lahtea vastaan suoraan 2-0. Finaalissa Piia Suomalainen hävisi Emma Laineelle suoraan kahdessa erässä, mutta Helena Fremuthova taisteli kolme erää Essi Lainetta vastaan. Smashin joukkueessa pelasivat Piia ja Helenan lisäksi Hanna-Leena Kovanen. Prossia voitti HLK, Helsingistä.

Miesten puolella Smash hävisi semifinaalissa TVS:lle Turusta. Turun joukkueessa pelasi Suomen ykkönen Jarkko Nieminen, joka ykköseten pelissä voitti Smashi Jura barkovin suoraan kahdessa erässä. Prossipelissä Smashiä vastaan asettui Sata, Helsingistä. Sata korjasi voiton lukemin 3-1. Ainoan voiton korjasi hyvällä pelillä Toni Tiusanen Pasi Kinnusesta. Muut joukkueen jäsenet olivat Bogdan Motonen, Mikko Salminvuo ja Jura Barkov.

Tiedustelut tapio totro 040-511 06 66


21.-22.12.2001

VIKING LINE SM-LIIGAN TULOKSET

Miesten välierä, Tampere
TVS - Smash 3-0
Eerik Anttinen TVS - Bogdan Montonen Smash 61 61
Jarkko Nieminen TVS - Jura Barkov Smash 61 62
Pekka Rinne TVS - Toni Tiusanen Smash 63 62

Miesten Pronssiottelu
Sata - Smash 3-1
Ville Tihveräinen Sata - Bogdan Montonen Smash 63 36 62
Ilkka Riikonen Sata - Jura Barkov Smash 76(4) 64
Pasi Kinnunen Sata - Toni Tiusanen Smash 36 46
Kinnunen/Riikonen - Barkov/Tiusanen 62 64

Naisten välierä, Tampere
ETS - Smash 1-2
Suvikukka Forsius ETS - Helena Fremuthova Smash 57 75 75
Kirsi Lampinen ETS - Piia Suomalainen Smash 36 67
Forsius/Lampinen - Fremuthova/Suomalainen 63 16 46

Loppuottelu
LVS - Smash 2-0
Essi Laine LVS - Helena Fremuthova Smash 62 46 61
Emma Laine LVS - Piia Suomalainen Smash 60 60


20.12.2001

Smash-Tenniksen liigajoukkueet SM-mitalipeleihin

Viime viikonvaihteessa ratkottiin Viking Line SM-liigojen alkukierrosten otteluissa Myllypuron Tenniskeskuksessa, mitkä joukkueet pääsevät pelaamaan Suomen mestaruudesta Tampereella 21-22.12.01.

Smash-Tenniksen järjestämänä ykköslohkossa mestaruutta puolustava TaTS, Tampereelta oli jälleen omaa luokkaansa ja voitti lohkonsa puhtaalla pelillä. Lohkossa toiseksi sijoittui Smash-Tennis Myllypurosta ja varmisti paikkansa loppupeleissä. Smashin joukkueessa pelasivat Jura Barkov, Bogdan Montonen, Toni Tiusanen ja Mikko Salminvuo.

Kakkoslohkon järjesti TVS-Tennis Turussa ja sen joukkue Jarkko Niemisen johdolla myös voitti lohkon. Mitaliotteluissa Tampereella TVS saa vastaansa Smashin.

Naisten alkukierrokset pelattiin Myllypurossa ja Laaksolahdessa.

Myllypurossa LVS Lahdesta oli ykkönen ja kakkoseksi sijoittui viimevuotista mestaruuttaan puolustava Smash-Tennis. Joukkueessa pelasivat Helena Fremuthova, Piia Suomalainen ja Hanna-Leena Kovanen. Mitaliotteluissa Tampereella kohtaavat Smash ja ETS, Espoosta.

Lisätietoja

Tapio Totro
040 511 06 66

 

11.12.2001

Smash-Tenniksen pelaajat ovat jälleen menestyneet sekä juniori- että nuorveteraanitasolla.

Smash 35-vuotiaiden mestariksi

Marraskuussa Myllypuron tenniskeskuksessa pelattiin vuoden 2001 35-vuotiaiden SM-sarjan loppuottelut neljän joukkueen kesken.
  Runkosarjan voittaja Smash-Tennis sai välierässä vastaansa Hyvinkään Tennisseuran (HyTs). Toisessa välierässä kohtasivat edellisen vuoden mestari Helsingin Verkkopalloseura (HVS) ja Myllykosken Verkkopalloseura (MVS). HyTs oli aiheuttanut Smashille runkosarjassa sen kauden ainoan tappion, joten odotettavissa oli kova kampailu. Ykköspelaajien ottelussa Herttoniemessä asuva Jose Cerf koki niukan tappion 35-vuotiaiden Suomen rankingykköselle Riku Ainolalle, mutta kakkosena pelannut vuosaarelainen Lars 'Lasse' Korpela otti vakuuttavan voiton Heikki Kettusesta.
  Ratkaisu jäi siis nelinpelin varaan. Nelinpelissä verkon vastakkaisille puolille asettuivat veljekset Smashin Jukka ja HyTsin Risto Tanninen pareinaan joukkueidensa ykköset. Hyvinkää lähti otteluun selvänä suosikkina ja pitkään näyttikin, että se vie voiton suoraan kahdessa erässä johdettuaan jo 6-3 ja 4-1. Smashin joukkue ei kuitenkaan halunnut kotikentällään taipua taistelutta ja onnistuikin venymään toisen erän voittoon tie breakin kautta. Ratkaisuerässä HyTs karkasi jo 5-2-johtoon ennen kuin kotijoukkue heräsi jälleen. Huolimatta 5-4-tilanteessa Ainolan yhdestä ottelupallosta, Jose ja Jukka löysivät vielä kerran tarvittavan yhteispelin ja taisteluhengen, mikä lopulta vei Smashin riemukkaaseen 7-5-voittoon ja loppuotteluun.
  Toisessa välierässä HVS kaatoi MVS:n helposti ja sai valmistautua loppuotteluun kotijoukkuetta vastaan.

Ykköspelaajien kamppailussa Jose otti arvokkaan voiton HVS:n Reijo Tuomolasta ja ratkaisevaksi osoittautuneessa kakkosten pelissä Lasse taisteli hienolla tavalla jännittävän kolmieräisen voiton Pekka Mäkelästä ja Smash sai juhlia seuran ensimmäistä 35-vuotiaiden Suomen mestaruutta.
  Samalla joukkueella on tarkoitus ensi vuonna lähteä puolustamaan nyt saavutettua tulosta.

Katariina Tuohimaalle Masters-turnauksen voitto

Smash on kautta historiansa ollut vahva junioriseura ja erityisesti tyttötenniksesä tulosta ja menestystä on saatu runsaasti.
  Tämän vuoden Juniori Grand Prix-kilpailusarjassa Katariina 'Katsu' Tuohimaa oli 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ylitse muiden. Voittamalla kolme viidestä osakilpailusta ja keräämällä siten suurimman pistesaaliin kaikki sarjat huomioonottaen, lähti hän selvänä ennakkosuosikkina sarjan päätöskisaan Hyvinkäälle. Katsu osoitti kauden aikana kypsyneensä pelaajana sekä taidollisesti että henkisesti kilpakumppaneitaan vahvemmaksi, siispä saavutettu Masters-turnauksen voitto ei tullut yllätyksenä, vaan selvästi ansaittuna.
  Katsu voitti alkulohkossa Tampereen Holmbergin tiukasti kolmessa erässä ja Oulun Eskolan helposti suoraan kahdessa, välierässä HLK:n Björnströmin niinikään kahdessa erässä ja loppuottelussa Oulun Sofia Weckströmin. Finaalin ratkaiseva erä kääntyi tiukan alun jälkeen Smashin tuoreimmalle mestarille luvuin 6-2.
Onnittelut voittajalle ja toivottavasti harjoitteluinto senkuin lisääntyy.

Jukka Tanninen

 

7.4.2001

Helsingin Sanomat 4.4.2001

Mäenpäästä Euroopan tennisliiton toimitusjohtaja

Suomalainen Olli Mäenpää on nimitetty Euroopan tennisliiton toimitusjohtajaksi 1. huhtikuuta 2001 alkaen. Mäenpää, 35, on työskennellyt kolme viime vuotta Euroopan tenniksen kattojärjestön johtajana vastuualueinaan mm. markkinointi ja viestintä.
Sveitsin Baselissa asemapaikkaansa pitävän Mäenpään toimenkuva ei uuden ammattinimikkeen johdosta muutu.
"Tehtäväni pysyvät pitkälti samoina kuin aiemminkin. Ensisijaisesti pidämme yllä suhteita liiton jäsenmaihin ja harrastamme edunvalvontaa Euroopan unionin suuntaan", Mäenpää sanoi.
Kaikkiaan 48:aa maata isännöivä Euroopan tennisliitto perustettiin vuonna 1975. Liiton suojissa on yli 25 miljoonaa tenniksen harrastajaa, joista lisenssipelaajia 12 miljoona.

Olli Mäenpää on Smash-Tenniksen jäsen ja hän on pelannut Smashin 3. liigajoukkueessa.


6.2.2001

Smashin miehet nousivat ensimmäistä kertaa miesten SM-liigaan !

SM-liigan nousukarsinnat, Hyvinkää 2.-4.2.2001

Smash – OVS 3-1
Veli-Pekka Antila OVS – Mikko Salminvuo Smash 63 75, Jarkko Haataja Smash – Jussi Pesonen OVS 76 63, Bogdan Montonen Smash – Markku Savusalo OVS 36 62 76, Salminvuo/Haataja Smash – Antila/Savusalo OVS 63 57 61

HyTS – Smash 4-0
Pasi Virtanen HyTS – Timo Nieminen Smash w.o. Antti Tuomi HyTS – Mikko Salminvuo Smash 62 36 63, Jukka Kivi HyTS – Jarkko Haataja Smash 75 61,
Virtanen/Tuomi HyTS – Jukka Tanninen/Haataja Smash 61 63

HyTS – OVS 3-1
Antti Tuomi HyTS – Veli-Pekka Antila OVS 36 63 63, Jukka Kivi HyTS – Jussi Pesonen OVS 61 63, Lassi Nykänen HyTS – Mika Tapio OVS 75 64,
Tapio/Markku Savula OVS – Virtanen/Nykänen 0-15 rtd.

29.1.2001

Smashin naiset voittivat liigatenniksen Suomen mestaruuden!

Liigatenniksen Suomen mestaruuden ratkottiin viikonloppuna Tampereella. Semifinaalissa Smash voitti HLK:n Helsingistä 2-0 ja Espoon Tennisseura voitti Tampereen Tennisseuran 2-0.

Finaalissa Smashin ykköspelaaja Maarit Nieminen hävisi tiukassa kamppailussa Espoon Kirsi Lampiselle 7-6, 7-5. Kakkospelaajien ottelussa Smashin Junior GP Mastersin tyttöjen 17-vuotiaiden sarjan voittanut Piia Suomalainen pelasi virheetöntä ja agressiivistä tennistä voittaen Suvikukka Forsiuksen 6-2, 6-3. Ratkaisu siirtyi nelinpeliin jossa Smashillä oli asettaa peliin kova kaksikko ex ammattilainen Nanne Dahlman ja Suomen mestari tytöt 20-vuotta ja koululaisten SM-kilpailujen lukion tyttöjen voittaja Maarit Nieminen Espoon tyttöjä Lampinen ja Forsiusta vastaan. Ottelu oli ohi hetkessä Smashin hyväksi 6-2, 6-1. Pelissä näkyi Nannen valtava kokemus nelinpelin pelaamisesta ja hyvä henkinen ote partneriinsa Maarittiin.

Mestaruus oli Smashille ensimmäinen seuran 23-vuotisen historian aikana.

Smashin miehet varmistivat SM-liigakarsinnat voittamalla eilen Lahden Verkkopalloseuran otteluin 3-1.

Miesten SM-liigakarsinnat pelataan Hyvinkäällä 2.-4.2.01, jossa Smashistä mukana Timo Nieminen, Mikko Salminvuo ja Jarkko Haataja tavoittelemassa liigapaikkaa ensi kaudeksi.