Tapahtumat Takaisin
 Massaleiri - Calahonda 2005
 

Jarkko Eskolan matkakertomus - ajatuksia ja mietteitä Calahondasta 2005

Smash-Tennis on järjestänyt jäsenistölleen keväisiä ns. massakauteen siirtymismatkoja eri Välimeren maiden tenniskeskuksiin kuuden vuoden ajan. Matkoille on vuosittain osallistunut 60-110 seuran jäsentä. Junioreiden matkat ovat osin seuran sponsoroimia. Seuran omat valmentajat toimivat myös näiden ns. massaleirien ohjaajina. Tavoitteena on ollut tarjota koko seuran jäsenistölle mahdollisuus sekä kehittää omia tennistaitojaan että lisätä seuran eri ikäryhmien välistä tuntemusta ja vuorovaikutusta - seuran "me-henkeä". Calahonda Espanjan aurinkorannikolla Malagan ja Marbellan puolivälissä on ollut ko. matkojen kohteena aiemmin kahdesti. Nyt matkalle osallistui 62 seuran jäsentä ikävaihtelun ollessa neljästä vuodesta 72 vuoteen. Kolme sukupolvea oli edustettuna oman perheeni osalta. Olin itse ensi kertaa Calahondassa, aiempi kokemukseni on vuodelta 2002 Barcelonasta, jolloin osuimme kovin sateiselle viikolle ja merkittävin anti tuli turismista itse kaupungissa, joka toki tarjosi monta mieleenpainuvaa kokemusta mm. Gaudin monipuolisine arkkitehtuureineen.

Seuraavassa henkilökohtaisia muistiinpanoja ja havaintoja toukokuisen Calahondan matkan varrelta:

1.5. Vapun päivä, sunnuntai

Seurue kokoontui Seutulaan ohjeiden mukaisesti kaksi tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Risto nouti minut Käpylästä ja autossa odottivat Anna, Saara ja Emma jo matkakuumeisina vaikkakin Calahondan jo aiemmin kokeneina. Pettymys lentokentällä oli Air Finland lentoyhtiön käyttämän lentokoneen "tekninen vika" - mikä se lienee sitten ollutkin, joka aiheutti koneen vaihdon ja viiden tunnin viivästyksen matkalle lähtöön. Odotusaikana ryhmät alkavat jo hahmottua, nuoriso sitoo äitinsä heihin ja muodostaa tyttöryhmän. Seniorit - "tupatoverit" löytävät toisensa. Odotusajan venyminen kompensoidaan 6 € lounaskupongilla, jonka realisoimme lentokentän "montun" ruokalassa, joka tarjoaa ruuan 50 % halvemmalla kuin ns. "taxfree" alueen ravintolat. Lento sujuu mukavasti, 4,5 tuntia ja saavumme Malagaan noin klo 23.20. Etelän lämpö huokuu vastaamme ja keskiyön asteet ovat 20 C paremmalla puolen. Ajamme linja-autolla n. 30 min matkan Calahondaan, jonne majoittuminen mutkattomasti huoneistohotelliin. Jaan huoneen Pertti Valdenin kanssa, Eero Loisa ja Tage Nummelin jakavat toisen makuuhuoneen ja Markku Kiikka on varannut oman huoneen.

2.5. maanantai

Herään ukkosen jyrinään, salamoiden välkehtelyyn ja ikkunaan ropisevan sateen kohinaan. Ensimmäinen ajatukseni on - toistuuko Barcelonan vetinen viikko. Osa kämpästämme on jo tyhjentynyt, Markku ja Tage ovat lähteneet klo 8 treeneihin. Eero, Pentti ja minä - onnelliset - olemme saaneet pitemmän yöunen, valmennuksemme alkaa vasta klo 10. Sade taukoaa, käväisemme hotellin aamiaisella. Se "perinteisen" englantilainen, paistettua munaa, bekonia, juustoa, makkaraa, lämmintä tomaattia, papuja, leipää paahdettuna ja sämpylää, mehua, maitoa ja kahvivaihtoehtoja koneesta. Ei hassumpaa, tuoreet hedelmät puuttuvat. Siirrymme hotellista hieman kosteita katuja YLÖS tennisklubille, matkaa ehkä noin km mutta tasoero ehkä 50-70 m, joten lämmin tulee jo pelkästä kävelystä kentälle, mikä sinänsä hyvää veryttelyä lihaksistolle. Tennisklubilla jo täydet pelit käynnissä, ei pieni sadekuuro ollut massakenttiä "pilannut" ja plexikentätkin kuivuvat nopeasti. Tennisklubi kenttineen, joita 9 massaa ja 6 plexiä, sijaitsee mäenrinteeseen pengerrettynä, kentät eri tasoissa. Rauhallinen sijainti, kentät hyväkuntoiset ja paikka viihtyisä. Omistaja hollantilainen pariskunta, jolla 4-5 työntekijää apunaan. Hoitavat ilmeisen sosiaalisen taitavasti yritystään.
Varsinainen "treenituntimme" onkin vasta iltapäivällä klo 15-17, jolloin ohjelmassa peruslyöntien, volleiden, iskulyönnin, syötön ja sen palautuksen harjoittelu ja lopuksi leikkimuotoinen 4-peli.
Lounaan tarjoaa hotellilla Anna, pastaa, käväisemme kaupassa ja ostamme jääkaappiin tarvittavat täydennykset.
Illalla kiipeämme 3. kerran samana päivänä tennisklubille, jossa tervetuliaistilaisuus. Klubi jakaa kaikille aurinkolipat ja Smash vihreät paidat. Purtavaa ja juomia on riittoisasti, joten tarvetta ilta-ateriointiin ei enää ollut.

Saldo  3 t tennistä, kolmasti kävely klubille.

3.5. tiistai

Aamuherätys 1. kerran jo klo 5.00, Pertti asettanut herätyskellon virheellisesti. Nukahdamme ja aamuherätys uudelleen klo 7.00, aamupalalle ja YLÖS kentälle, jossa treenivuoro alkaa klo 8. Valmennusryhmämme on 8 senioria, jaettuina 2 kentälle, joita yksi valmentaja vastaa. Nyt käytössämme sekä plexi- että massakenttä, joten vaihdamme pelialustaa ensimmäisen tunnin jälkeen. 4-peli harjoittelu Jko-Harri Vainikka & Heikki Kovanen-Pekka Lähdesmäki 5-2.
Lounas, käymme kiinalaisella lounaalla, maittavaa..

Iltapäivä, jolloin nelinpelitunti, jonka pelaamme sekanelinpelinä Jko-Johanna Leppänen & Harri-Ulla Ristimäki 6-3 ja Jko-Ulla & H-J 6-2.
Anna venäyttää polvensa, joka tutkitaan "kaikkien sääntöjen mukaisesti" kolmen lääkärin toimesta - vakuutusyhtiöhän maksaa!! Onneksi ei suurempia ongelmia, parin päivän lepo…
Klo 18 uima-altaalla koko porukan ohjattu venyttely-lihashuoltoa. Illalla pelaamme vielä 4-pelin, Juha-Matin kanssa häviämme Pertti-Eero parille.
Illan päättää meksikolainen illallinen, maittavaa…

Saldo  4,5 t tennistä, kolmasti kävely klubille, jalat hellänä, pitänee hellittää hieman seuraavina päivinä..

4.5. keskiviikko

Aamuherätys klo 7.00, mutta aamupala hotellin ravintolassa ei onnistu.. "Kokki nukkuu.." Kokoamme oman aamupalan jääkaapistamme ja siirrymme hiljalleen YLÖS hiljalleen valkenevaan aamuun ja klubille. Pohdimme matkalla miksi aamuruskon väri ei ole samalla tavalla punainen kuin ilta-auringon lasku.. pitänee kysyä fyysikolta/meteorologilta.. Aamutreenit vetää Tabu taiten ja saamme monia viisaita ohjeita mm miten pelastautua nurkkaan pakottaneesta lyönnistä korkealla lobilla, harjoittelemme hyökkäyslyöntiä ja sen vastausta.. Lopuksi 4-p Jko-Pertti & Harri-Pekka 4-5
Pitkän lounastauon aikana tutustumme Calahondan siestaa viettävään keskustaan.

Iltapäivällä osa ajasta kuluu TVn äärellä, jossa seuraamme Hampurin naisten WTA turnausta. Illalla pelaamme vielä klo 20-21 huonekunnan sisäisen nelinpelin ja päätämme illan sveitsiläisen ravintolan pihveihin kera punaviinin.

Saldo  3 t tennistä, kahdesti klubille

5.5. torstai

Jälleen kokki "puolinukkuu", omilla eväillä YLÖS kentälle. Viikon pelit alkavat tuntua senioreiden huoneistossa. Pertti joutuu aamuisin erityisesti voimistelemaan ja taivuttelemaan polveaan, jotta se kestää - lääkityksen voimalla - päivän rasitukset. Tänä aamuna Eero maksaa jäykkäselkäisyys hintaa edellisen illan 2-pelistään Harrin kanssa. Eero jättää 1. tunnin väliin mutta vertyy jo toiselle tunnille. Aamun treenit vetää Ismo Rönkkö, mm. tiukka volley harjoittelu…

Palaamme hotelliin ja syömme myöhästyneen aamupalan lounaaksi. Iltapäivä ns. vapaa.
Päätämme vuokrata auton ja lähteä käväisemään "ulkomailla" - Gibraltarilla. Puhelinkierros ja kolmannesta vuokraamosta saamme Nissan Almeran, joka juuri tarpeeksi tilava että meitä viisi mahtuu mukaan. Pertti, Eero, Markku, Harri lisäkseni päätyvät lähtemään. Vuokraamme auton 70 e + 15 e vakuutuksesta + dieselkulut.

Eero suostuu kuskiksi, ajamme moottoritietä, osin uutta tullitietä n. 100 km matkan. Kun lähestymme Gibraltaria tajuaa Harri että hänellä ei ole passia mukana, ongelmia tullissa odotettavissa. Otamme kuvia Gibraltarin komeasta kallioseinämästä ja lahdella kelluvasta laivastosta. Jätämme auton Espanjan puolelle, Harri torjutaan passintarkastuksessa ja hän jää odottelemaan paluutamme.. muuta ei voi. Vuokraamme auton kuljettajineen n. 2 t ajaksi oppaaksemme. a 25 €/hlö.

Gibraltar, jonka haltija on Välimeren portin vartija. Matka sieltä salmen yli Afrikkaan, Marokkoon, on vain 20 km. Korkea kalliovuori siis todellinen lukko ja sen valtias myös Välimeren merenkulun hallisija. Noin vuonna 711 Maurit valloittavat Gibraltarin Afrikasta, pitävät sitä hallussaan 1500-luvun alkuun, jolloin espanjalaiset sen valloittavat. Vuonna 1703 Englannin lippu nousee Gibraltarin salkoon eikä UK ole siitä sittemmin luopunut. Tiukin taisto käytiin Trafalgarin taistelun yhteydessä, siinä Espanjan laivasto armaada tuhotaan ja Britit säilyttää asemansa Gibraltarin valtiaina. 2. maailmansodan aikana Gibraltar on avain Afrikan puoleisen Hitlerin armeijan tappioon. Gibraltarille rakennetaan lentokenttä 1941-42, josta hyökkäykset voidaan toteuttaa. Espanja halajaa linnoitusta itselleen ja sulkee maarajan 1969 -1984 väliseksi ajaksi. UK on jo valmis luopumaan tukikohdasta mutta Gibraltarilaiset torjuvat kansanäänestyksessä liittymisen, sen vahvistaa oppaamme henkilökohtaisesti ilmoittaen melkein minkä muun tahansa option olevan todennäköisempi kuin liittymisen Espanjaan!

Näemme muistomerkin ylhäällä kalliolla, kuljemme läpi tippukiviluolan 300 m korkeudessa, kiipeämme ylös huipulle ja siellä olevaan linnoitukseen, tutustumme Gibraltarin kuuluisiin apinoihin, jotka viihtyvät luonnossa, kansallispuistossa. Niitä nyt n. 300 yksilöä. Kävelemme läpi pääkauppakadun ja syömme myöhäisen lounaan. Kaupungissa 40 000 asukasta ja siellä käy vuosittain n. 7 miljoonaa turistia.

Palaamme samaa tietä mutta poiketen Marbellassa. Harri liittyy joukkoomme odotettuaan Espanjan puolella mutta Gibraltar koko ajan näköpiirissä. Koko reissu käymisen arvoinen tuntuu olevan kaikkien mielipide.

Saldo  2 t tennistä, käynti Gibraltarilla

6.5. perjantai

Rauhallinen aamu, ns. vapaa harjoittelu vasta klo 11-12. Auto vielä käytössämme, joten sillä tällä kertaa kentälle, säästämme jalkojamme. Pelaamme 4-pelin Jko-Pertti & Eero-Harri 6-2.

Palautamme auton, syömme pienen lounaspalan.
Ip. treenit, joissa tavoitteena 4-peli strategiat ja yhteisliikunta, kentän oikeanlainen kattaminen. Pelaamme 4-pelit Jko-Pertti & Eero-Harri 7-6 tb 7-3, Jko-Pertti & Pekka-Heikki 7-5.

Golf-porukka Anna, Mervi, Pirjo ja Juha-Matti lähtevät kierrokselle ja Jarkko toimii "esiliinana" uimarannalla, jonne nuoret neitoset, Saara, Emma, Anni, Elina ja Pauliina halajavat. Käymme kaikki - minäkin - uimassa, vesi kohtuullisen lämmintä n. 20 C. Käymme neitosten kanssa pizzalla ja Juha-Matti käy hakemassa meidät sitten autolla hotelliin. Illan päätteeksi sangriaa Annan ja Mervin, Pirjon ja Juha-Matin kanssa tummuvassa, lämpimässä illassa parvekkeella.

Ip Katja Verho vääntää nilkkansa valittaen kipua ulkosyrjällä fibulan alueella, ei nivelsidekipua. Parasta katsoa rtg, johon Katja toimitetaan, kuva ok, mutta varmuuden vuoksi kipsikaukalo joka rauhoittaa nilkan käyttöä ja edistää paranemista. Kipsikaukalolla Suomeen jossa lopputarkistus..

Saldo 3 t tennistä, ja uintikokemus Välimeressä

7.5. lauantai

Kirkas taivas, kuuma päivä, aamutreenit, joissa valmistaudutaan iltapäivän ns. kilpapeleihin. Harjoittelemme pysäytyslyöntiä, hyökkäyslyöntiä, liikkumista 4-peli parina jne.
Hyvä tunnelma ja mielenkiintoinen harjoitusviikko.
Syömme Eeron kokkaaman mainion munakkaan.
Ip:n 4-peli jossa "arpa" antanut vastustajiksi nuoruutta ja lujuutta vastaan senioreitten "kokeneisuus". Jko- Pertti & Anni Hietaniemi-Ari Ahokas 1-6,1-6, emme saaneet omaa peliämme mitenkään kulkemaan, vastustajat taitavia, nopeita ja ratkaisuihin hyvin pyrkiviä, selvä peli.

Illalla hotellin ravintolassa viikon päätös, yhteisillallinen ja ohjelmallinen illanvietto. Annan- Mervin-Pirjon huoneistot aloittivat upealla esiintymisellä, laululla Smashilaisuudesta, hyvä!! Tabu jakoi erilaisia viikon tunnuspalkintoja . Puheenjohtaja perheen panos lauluineen erinomainen. Seniorit pitivät tietokilpailun jne. Kiva ja onnistunut ilta.
Saldo 3,5 t tennistä, hyvä illanvietto

8.5. sunnuntai

Päivä avautuu kirkaan sinisen taivaan alla, ennuste ad. +35 C hellettä, joka toteutuu tänä viimeisenä päivänämme. Aamupala ja harjoituksiin YLÖS klubille. 4-peli harjoitusta Jko-Pertti & Pekka- Osmo Forsen 4-5, Jko-Pertti & Erja Saraste-Kristiina Serimaa 6-1,3-3.
Hotelliin, jossa pakkaaminen ja paluu YLÖS klubille lähtökekkereihin.

Klubi tarjoaa lounaan ja ohjelmaa sekä runsaan juomavalikoiman. Golf-seurue vielä kierroksella. Pj Heikki Kovanen esittää upean "O sole mio " soolon…
Paluu linja-autoilla Malagan kentälle ja lento aikataulussaan takaisin kotimaahan, jonne saavumme yöllä n. klo 1 aikaan.

YHTEENVETOA VIIKOSTA

Matka antoisa, järjestelyt sujuivat erinomaisesti - Air Finland alun viivästymistä lukuun ottamatta. Ulkoiset puitteet, hotelli huoneistoineen ja tennisklubi kenttineen erittäin sopiva ja toimiva kokonaisuus. Palvelu hyvää ja tahdikasta. Kaupunki pieni, rauhallinen ja siten myös nuorisojoukkoa suojaava. Koko joukko 55 pelaavaa jäsentä ja valmentajat hyvin toimiva ryhmä. Tavoite keskinäisen tuntemisen lisääntymisestä varmaan eteni, hieman enemmän olisi ehkä voitu sekoittaa loppuvaiheessa ryhmiä ja tarjota pelejä eri kombinaatioin. Jotkut eivät saaneet tasoaan vastaavaa ryhmää, Markku ja Tage omasta "tuvastamme" jäivät vaille riittävää muuta pelillistä vastusta. Oma 8 hengen harjoitusryhmä hyvin toimiva, riittävän tasainen ja aktiivinen. Valmentajien panos ok. Omaehtoinen asuntohotelli oli toimiva ja mukava, tarjosi sekä viihtyvyyttä että sosiaalista kontaktia ja myös yksityisyyttä. Omalta osaltani Gibraltarin matka oli erityisen antoisa ja syvensi tietoisuutta eräästä erityisestä maanosamme kolkasta ja sen erityisasemasta. Ongelmallinen kalliopesäke osin EUn sisällä osin sen ulkopuolella. Kyllä on hyvä hieman sekoittaa turismia tenniksen lomaan.

Seuran johto ja valmentajat toimivat esimerkillisesti ja koko seuran toimintaa syventäen, lämmin kiitos heidän panoksestaan. Valmentajat olivat ammatillisia ja aktiivisia.

Itse olin varannut 2 ohjattua harjoitustuntia ja mahdollisuuden 2 lisäpelituntiin. Käytännössä lisätunteja ei tullut käytettyä kaikkia, osin harjoittelun tiiviydestä osin lämpötilasta osin hieman pitkästä etäisyydestä hotellista kentille johtuen. Itse koin oppineeni ehkä eniten 4-pelin strategiaa, yhteistä liikkumista, kentän kattamista ja myös jonkin verran lyöntivalikoiman vahvistamista. Hyviä olivat harjoitteet hyökkäys- ja pysäytyslyöntien käytöstä, korkean lobin mahdollisuudesta ahdistetussa tilanteessa. Hyvää oli myös 4-peli kokemukset eritasoisten ja erirytmisten parien kanssa.

Smash-hengen luojana tällainen viikon leiri on oivallinen. Sen pitämistä jatkuvasti ohjelmassa voi lämpimästi suositella.