| Finland Tennis Club | Takaisin | |
| Ajankohtaista | ||
|
Smashin jäsen- ja Finland Tennis Clubin palautekyselyn yhteenveto kesäkuu 2007 Yleisesti kyselyn anti oli positiivinen ja saimme mukavasti palautetta sekä ideoita. Yleisarvosana peliolosuhteille Finland Tennis Clubilla oli 3,97 maksimin ollessa 5. Vastauksia tuli tällä kertaa 139 henkilöltä. Finland Tennis Club Sisätenniskenttien siivouksesta annettiin palautetta maltillisesti. Ns. kovien kenttien ongelmana on aina pallonukka ja kenttiä pyritään imuroimaan riittävän usein, jotta kentät pysyisivät siisteinä. Asiakkailta toivomme järjenkäyttöä massatossujen suhteen. Koville sisäkentille tulee luonnollisesti olla eri kengät kuin massapintaisille kentille. Valitettavan usein massaa kulkeutuu koville kentille asiakkaiden kenkien pohjissa. Pukuhuone ei ole oikea paikka kopistella massoja pois kenkien pohjista. Lahjoitamme mielellämme Völkl -pusseja massaisten tossujen säilytystä varten. Ilman laadusta on tullut paljon palautetta ja tulevan laajennuksen yhteydessä tulemme remontoimaan nykyistä ilmanvaihtoa mahdollisuuksien mukaan. Sisäilma on tutkittu muutama vuosi sitten kattoremontin yhteydessä ja kaikki arvot olivat jopa normaalia paremmat Kuopion Yliopiston tutkimusten mukaan. Tenniskenttien 5 ja 6 sekä sulkapallokenttien valot uusimme kesän 2007 aikana. Ns. vanha puolen tenniskenttien valot tullee asennettua oikealle paikalle kesän 2008 aikana. Sen jälkeen valoista tulevat pallot ja valonmäärä lisääntyy näillä kentillä. Väliverkko tenniskentän 6 ja sulkiskenttien 1 ja 2 välillä tullaan vaihtamaan pressuksi syksyn 2007 aikana, jotta mm. mailapelikisojen aikana pöytätennispallot pysyvät poissa tenniskentältä ja pressu toimii myös näköesteenä ja vaimentaa ääniä sulkapalloa pelatessa. Asiakkaat ovat toivoneet lisää sisäkenttiä FiTe Clubille. Valitettavasti vuokratontillemme ei mahdu enää uusia sisäkenttiä.. Laajennuksen tavoitteena on parantaa peliolosuhteita plexikuplan kenttien osalta, saada multisportkenttä mm. fyysisiä harjoitteita, salibandya, koripalloa ja futsalia varten, minitenniskenttä, pöytätenniskenttiä, toimistotiloja, toiset pukuhuoneet miehille ja naisille sekä uudet tilat hierojalle. Laajennuksen yhteydessä on tavoitteena myös keskustella kaupungin virkamiesten kanssa mahdollisuudesta lisätä ulkotenniskenttien määrää.. Arkkitehdin johdolla laajennusprojekti etenee tämän vuoden aikana ja loppu vuodesta 2007 pitäisi alustavat suunnitelmat olla valmiina laajennuksen sisällöstä. Lyöntiseinään tullaan kesän 2007 aikana tekemään ns. face lift laajennusta odotellessa. Tulemme numeroimaan sisäkenttiä 1-4 uusilla numeroilla, jotta
oikean kentän löytäminen helpottuu. Takakentille 2 ja 4
kulku valitettavasti joudutaan lähitulevaisuudessakin hoitamaan etukenttien
kautta. Vesikaton vuodot tullaan kesän 2007 aikana laittamaan kuntoon takuutyönä Protan Oy:n toimesta käymällä läpi kaikki katon 144 läpivientiä. Plexikupla Kuplien ongelmat ovat asiakkaittemme tiedossa. On toivottu lisää lämpöä, valoa, vähemmän kaikua ja viileämpiä olosuhteita kevätauringossa jne.. Laajennuksen yhteydessä on tavoitteena kehittää kuplan olosuhteita parempaan ja nykyaikaisempaan suuntaan. Kulku kuplaan on tavoitteena saada myös sisätilojen kautta eli yhdistää kupla jo olemassa olevaan kiinteään rakennukseen. Plexikuplan muuttaminen ns. kiinteäksi rakennukseksi on kiinni ainoastaan rahasta. Vanhan meren pohjan paaluttaminen ei valitettavasti edullista puuhaa. Kiinnostuneet rahoittajat voivat ottaa yhteyttä FiTe Clubin toimistoon. Plexikuplan pinnoite on sama kuin sisällä. Ainoana erona, että Plexipave pinnoitteen alla on sisällä betoni ja kuplassa asfaltti. Kilpailujen aikana otteluiden seuraaminen on kuplassa välillä hankalaa jos yleisöä on paljon, mutta pyöröoven luona otteluita kuitenkin pystyy katsomaan ihan mukavasti.
Illalla pelaaminen kentillä 10 ja 13 aurinkoisella säällä on hankalaa, koska massakenttien sijoittelu etelä -pohjoissuuntaan oli kaikkien kenttien osalta mahdotonta. Kentät 10 ja 13 ovat valitettavasti itä - länsisuunnassa, mutta parempi niin kuin ei lisäkenttiä ollenkaan. Massakenttien hoitamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja palautteiden mukaan asiassa on menty eteenpäin. Asiakkaille myös kiitos kenttien hyvässä kunnossa pitämisessä eli lanaus ja harjaus tunnin jälkeen ennen seuraavaa tuntia on elintärkeää. Toivottavsti kaikki Clubin asiakkaat muistaisivat tämän velvollisuuden ennen seuraan asiakkaan kentälle tuloa. Ensi keväänä tulemme huoltamaan kentät 11-13 perusteellisesti ennen ulkokauden alkua. Tulemme rikkomaan ns. piikkijyrällä kenttien pinnan, jotta saisimme niistä pehmeämmät ja vettä läpäisevämmät. Osa asiakkaista oli mielissään lämpimästä kuplasta ja osan mielestä kupla on liian kylmä. Massakuplan lämmitysjärjestelmän kanssa oli talven aikana meistä riippumattomia ongelmia. Gasum ei valitettavasti pystynyt toimittamaan muutaman kylmänä päivänä meille riittävästi maakaasua putkeen päässeen veden takia. Gasumilta on luvattu korjata putki ennen seuraavan lämmityskauden alkua vastaavien ongelmien välttämiseksi. Massakenttien taka- ja reunatilasta on myös annettu palautetta. Kenttien ulkoaidat ovat tontilla niin reunoissa kun se kaavan mukaan on mahdollista. Toisella puolella kenttiä on vastassa Ratasmyllyntie ja toisella puolella tontin halkaisema voimalinjan suoja-alue. Ilman voimalinjaa meillä olisi ruhtinaal-lisesti tilaa laajennella hallia ja massoja. Helsingin Energia tullee jollakin aikajänteellä kaivamaan voimalinjat maansisään, jolloin meille vapautuu rakennusmaata.
Palautetta on annettu Shopin hintatasosta ja valikoimasta. Seuran jäsenille annetaan seura-alennus ja asiakkaalle hankitaan sekä tilataan jatkossakin myös muita kuin Völkl tuotteita jos näin halutaan. Nike -tuotteet ovat saaneet kiitosta ja niitä tullaan jatkossakin hankkimaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Olimme jo tehneet päätöksen ottaa muita mailamerkkejä myyntiin, mutta suomalaisen nettifirma tulo mailamarkkinoille vesitti aikeemme edullisen hintatasonsa takia. Yleinen ongelma on erimerkkisten testimailojen lainaaminen Pro Shopeista ja mailan hankkiminen edullisesti esim. netin kautta. Toivomuksenne mukaan mailahuollossamme on jo muitakin kuin laadukkaita Völk jänteitä. Mm. Kirchsbaum, Pacific ja Ashaway. Antakaa meille palautetta mitä jännemerkkejä meillä tulisi olla valikoimissamme.
Tulemme kesänaika tekemään pintaremontin pukuhuoneisiin kesällä 2007-2008 ja vaihtamaan ovia, listoja sekä penkkejä. Tavoitteena remontoida ensin naisten ja sen jälkeen on miesten puoli.
Ajanvarausmahdollisuus netin kautta sai paljon kiitosta ja tulemme sitäkin kesän aikana kehittämään vielä enemmän asiakasystävällisemmäksi. Ulkoasu käyttäjälle tulee selkeämmäksi ja helpommaksi käyttää. Asiakaspalvelijalle jää enemmän aikaa palvella asiakasta kun uuden ohjelman avulla toiminnot nopeutuvat huomattavasti. Puhelimeen vastaaminen helpottuu kun Fitecafen henkilökunta poimii asiakkaiden puheluita kiireisimpinä aikoina.
Yleisten tilojen siisteydestä tulee aina palautetta ja siksi olemmekin panostaneet omaan siivoojaan arkipäivinä. Panostus on kannattanut ja palautteen määrä on vähentynyt. Viikonloppuna siisteydestä vastaa OR- Clean -niminen yhtiö. Asiakaspalvelijoista on tullut palautetta monipuolisesti. Asiakaspalvelijoilta toivotaan hymyä ja asiantuntemusta ja yleisesti ottaen palveluun oltiin hyvin tyytyväisiä. Myös Clubin mukavaa ilmapiiriä kehuttiin ja helposti lähestyttävää tennisseuraa arvostettiin. Smashin asioista kannattaa kysyä Smashin toimistosta (shopin peliovesta oikealle) tai vastuuvalmentajilta. Jokainen vastuuvalmentaja vastaa omasta osa-alueestaan. Joni Wilenius Kilpavalmennuksesta, Juha Romppanen Juniorivalmennuksesta (ent. Perusvalmennus), Ismo Rönkkö Aikuisvalmennuksesta ja Timo Ojasto Fyysisestä valmennuk-sesta. Pyrimme Smashin ja FiTen puolella vastaamaan soittopyyntöihin ja s-postihin viimeistään 24 tunnin kuluessa. Fite Pool on Finland Tennis Clubilla pelattava sarja ja otteluita voi pelata vain täällä. Kannattaa yrittää pelata otteluita tasaisesti koko peliajan puitteissa eikä jättää useita pelejä määränajan loppupuolelle. Morris Fleege ottaa mielellään palautetta vastaan Poolin kehittämisestä. Tulemme mm. kysymään uusilta Pool pelaajilta tarkemmin pelitasoa, jotta voimme sijoittaa heidät helpommin suunnilleen oikealle tasolle lohkoihin ja välttää 15-0 tuloksia. Uutena kokeiluna Pool pelaaja voi ostaa Pool -otteluun edullisesti Völkl Pro Ball palloja Shopista. Palautteesi Smash-Tennis ry:lle seuratoiminnasta yleisesti Toivottiin selkeitä päivystysaikoja vastuuvalmentajille ja toimistoon. Oltiin tyytyväisiä Itä-Helsingin helmeen ja seuratoimintaan - varsinkin aikuisvalmennukseen. Jäsenkirjeitä toivottiin sähköpostilla jäsenistölle. Seuran sivun postituslistalinkin avulla toivomme jokaisen jäsenen aina päivittävän s-postiosoitteensa, jotta saamme infon perille. Tavoitteenamme lähettää ainakin kerran kk ns. jäsenkirje ja valmennusinfoa kaikille valmennuksessa mukana oleville. Sähköposti jakelussa yritämme muistaa lähettää viestejä ns. piilokopiona jäsenille. Sarjatennistä voi Smashissä pelata kaikki halukkaat joko Suomen Tennisliiton tai Suomen Senioritenniksen joukkueissa. Pelaajat voivat itse muodostaa joukkueen ja ilmoittaa joukkueen haluamaansa sarjaan. Seuraa tulee informoida sarjatennikseen osallistumisesta. Seura antaa kotiotteluihin pallot ja maksaa osallistumismaksun. Kotiottelut tulee pelata Finland Tennis Clubilla. Edustusliigajoukkueisiin valitaan pelaajat kapteenien toimesta. Jos valinnat eivät ole selviä pelataan karsintaotteluista. Kakkosliigajoukkueen valitsee kapteeni, mutta pelaajat voivat halutessaan ilmoittaa seuraan halukkuutensa pelata ko. joukkueessa, jolloin järjestetään tarvittaessa karsintaotteluista. Edustus- ja kakkosliigan kotiotteluiden kenttämaksut maksaa seura. Smashin minitenniskenttä sai hyvää palautetta. Minitenniskenttä ja lyöntiseinä on kaikkien junioreiden käytössä ilman erillistä korvausta. Seuran toimintaa tulemme kehittämään mm. panostamalla kilpailutoimintaan ja fyysiseen valmennukseen nimetyillä vastuuhenkilöillä. Toivottiin informaatiota miten yksittäinen jäsen pääsee mukaan seuratyöhön. Kaikki halukkaat voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen tai Smashin toimistoon ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Seuratyötä kyllä riittää kaikille halukkaille monilta eri osa-alueilta. Smashin valmentajille ja muille toimihenkilöille on tavoitteena aloittaa työnohjausprojekti syksyn 2007 aikana yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Anomme projektiin tukea valtiolta ja rahoituspäätöksen jälkeen päätämme jatkotoimenpiteet. Kyselystä annetaan kaikille valmentajille kirjallinen palaute ja pyrimme myös keskustelemaan valmentajien kanssa palautteen sisällöstä.. Tulemme ensi sisäkaudella antamaan valmentajille rakentavaa palautetta heidän toiminnastaan kentällä seuraamalla heidän valmennustuntejaan. Paljon kiitosta vastanneilta sai Finland Tennis Clubin nettivarausjärjestelmä
helpottaen vuoron-varaamista ja peruuttamista ilman puhelinsoittoa. Netinkautta
varattaessa voit soittaa pelikaverillesi ja samalla katsoa netistä
vapaita vuoroja sekä tehdä heti varauksen ilman välisoittoja
suuntaan tai toiseen.
Kilpavalmennus on saanut vastaajilta 4.26, perusvalmennus 3.95 ja aikuisvalmennus 3.85 pistettä viidestä. Kysymykseen: Kuinka tyytyväinen olet valmennusmaksuja vastaan saamaasi opetukseen ja harjoitteluun oli vastanneiden keskiarvo 3.84. Valmennusta haluttiin kehittää paremmilla valmentajilla, kannustamalla ja omistautumalla enemmän lajille, toivottiin lisää järjestelmällisyyttä, enemmän tekniikkaopetusta, ilmapiiri sai kiitosta, toivottiin harjoituspäiväkirjaa, tiedottamisen kehittämistä, jalkatyötreenejä, taloudellista tukea, ohjattuja fyysisiä harjoitteita, enemmän otteluseurantaa ja otteluanalyyseja. Perusvalmennukseen toivottiin samanikäisiä samoihin ryhmiin mm. ystävyyssuhteiden ja muihin tutustumisen takia. Vanhempainiltoja, joissa kerrotaan miten pelaaja voi edetä tennisharrastuksessaan Smashissä. Toivottiin myös valmentajien kiinnittävän enemmän huomiota tekniikan opettamiseen. Aikuisvalmennukseen toivottiin enemmän seurantoimintaa, yhteisiä peli-iltoja, leirejä, pikku-tapahtumia, enemmän pelillisiä tilanneharjoitteita, samoin pelitaktiikkaa. Kesällä 2007 järjestimme mm. Davis Cup matkan, Nelinpelitapahtumia, FiTe Pool Mastersin ja peli-iltoja. Toivottiin myös kirjallista palautetta tunneista ja kehittymisestä valmentajilta. Valmentajien toivottiin olevan myös innostavia ja motivoituneita. Poissaolotunteja voi korvata kaksi kertaa kauden aikana pidettävillä korvauspäivillä. Jokainen pelaaja voi myös syksyllä 2007 ilmoittautua ns. tuurauslistalle, jolta voi sitten soittaa itselleen sijaisia. Valmentajilta toivottiin myös enemmän palautetta ja puhetta sekä läsnäoloa kentällä. Myös yhtenäistä opetuslinjaa toivottiin vielä kiteytettävän paremmaksi. Jussi Koivisto yhdessä muiden valmentajien kanssa tulee kehittämään sisäkaudeksi 2007-2008 aikuis- ja juniorivalmennukseen yhteisiä raameja valmennukseen niin tekniikan kuin opetuksen ja fyysisen harjoittelun ja koordinatiivisten edellytysten osalta. Yleisesti valmentajien sijaiset koettiin positiiviseksi lisämausteeksi oman valmentajan poissa ollessa. Tuli uusia tuulia, treenejä ja ajatuksia tenniksestä. Ryhmät pyritään muodostamaan tasoryhmittäin ja kausien alussa joudumme luonnollisesti siirtelemään pelaajia ryhmistä toisiin, jotta saamme kaikki ryhmät toimiviksi. Viime syksyn kyselyssä toivottua kesävalmennusta olemme muutamille ryhmille järjestäneet Juhannukseen saakka. Asiakas, joka toivoi mm. Clubnight" tai "clubmorning" toimintaa voisi ottaa minuun yhteyttä ja kertoa tarkemmin tapahtumista. Toivottiin harjoituksia muutenkin kuin illalla sisäkaudella ja pyrimme järjestämään aikuisille harjoituksia ti, ke ja pe aamuina klo 7.30-9.00 ja myös ns. iltapäiväharjoitukset ovat toimineen koko ajan valmentajajohtoisesti eri arkipäivinä Clubilla. Kysy lisää vaikka Smashin toimistosta tai katso netistä. Toivottiin lyhyempinä pätkinä harjoituksia. Ryhmä kohtaisesti se on hankala järjestää , mutta privaatisti se on mahdollista kuin myös pelipäivien ja kahden tunnin treeniin kautta voi jäsen harjoitella työaikojensa ja matkojensa mukaan. Palautetta valmentajalle Vastauksia kysymykseen: Mihin asioihin valmentajan tunneilla olet erityisesti tyytyväinen? - Kehut ja neuvot tulevat oikeassa paikassa. Kehitysehdotukset: miten toivot valmentajan kehittävän tunteja - Enemmän tekniikkaharjoituksia, lyöntien järjestelmällistä
läpikäyntiä ja ehkä pelitaktiikkaa teoriassakin.
Smashin jäseneduista annettiin hyvää palautetta ja niitä toivottiin lisää. Tavoitteenamme on kerätä jäsenetuja lisää jäsenistön toiveidenkin mukaan. Uusin jäsenetu on yhteistyö FC Viikingit Veikkaus Liigajoukkueen kanssa. Kiitos kaikille vastaajille rakentavasta palautteesta ja lukuisista sanallisista kommenteista. Kaikkien vastanneiden kesken arvotut Völkl tuotepalkinnot voittivat tällä kertaa Linda Bremer, Kari Eskola, Paavo Laitinen, Elias Lähdesmäki ja Julia Liukkonen.
Toiminnanjohtaja Smash-Tennis ry |