Smash-Tennis Takaisin
 Quantum Teamin leiri FiTe Clubilla 8.-10.4.2005

Quantum Teamin leiri FiTe Clubilla 8.-10.4.2005

Kuvagalleria

Quantum Team leireili 8.-10.4. FiTe Clubilla ja koska yövyimmekin hallilla viikonloppuun mahtui monenlaista tekemistä.

Perjantai

Perjantaina oli yhdet tennisharjoitukset ja illalla tehtiin "kirjallisia töitä". Ryhmä oli jaettu kahtia ja tehtävänä oli kirjoittaa tarina, joissa piti löytyä seuraavat sanat (sanamuoto vapaa):
puistonpenkki, salaisuus, lääkekaappi, paloauto, paistinpannu, leirinuotio, summeri, roskakori, virkamiehen salkku, pääkytkin, tomaatti, tennishalli ja kemianluokka.

Hennan, Pihlan, Katjan, Juliannan ja Marian tarina:

Istun kemianluokassa tylsistyneenä. Kemia on ehkä maailman tylsin aine. Ei voisi siis vähempää kiinnostaa. Olen jälleen omissa ajatuksissani. Ajattelin, etten enää jaksa toista tuntia, joten päätin lintsata sen.
Tulin kotiin, vanhempani olivat taas töissä. Vaelsin masentuneena lääkekaapille ja otin kourallisen Panadolia. Vilkaisin purkkia ja huomasin lääkkeiden olevan vanhentuneita. En välittänyt. Menin keittiöön ja laitoin paistinpannulle muutaman kananmunan. Sillä aikaa kun munat paistuivat pilkoin tomaatin ja söin sen. Ihmettelin miksi ruoka ei ollut valmis, mutta sitten huomasin että pääkytkin ei olut päällä. Kun olin syönyt, siivosin pöydän. Pöydällä oli sen Panadolin purkki, heitin sen roskakoriin. Sitten menin puistoon ja istuin puistonpenkille. Vilkaisin penkin taakse ja näin kalliinnäköisen virkamiehen salkun. Avasin salkun ja yhtäkkiä päässäni alkoi soida summeri. Laukku oli täynnä rahaa. Ajattelin, että olinko syönyt liikaa Panadolia ja nähnyt harhoja vai oliko se totta. Sitten huomasin ettei summeri soinutkaan päässäni, vaan paloauto ajoi ohitseni. Se oli menossa sammuttamaan tennishallia, joka oli sytytetty leirinuotiolla. Salaisuuteni on siis, että vesilasi on valkoinen.

Lottenin, Ninnin, Cassun, Saaran ja Claudian tarina:

Erilainen eilinen

Istun puistonpenkillä katsellen ohikulkevia paloautoja, jotka viilettivät hurjaa vauhtia ohitseni summerit huutaen. Kaivoin repustani tomaatin, jonka äiti oli pakannut minulle evääksi. Harmikseni tomaatti oli vielä raaka, sylkäsin tomaatin suustani suoraan roskakoriin. Mietin eilistä koulupäivää ja kemianluokassa tapahtunutta vahinkoa. Oikeastaan se olisi salaisuus, mutta voinhan sen nyt näin meidän kesken paljastaa. Löysin luokkahuoneen nurkasta paistinpannun. Heilutin sitä näyttääkseni sen muille. Samassa pannu paukahti ystäväni päähän. Kemian opettaja laski virkamiehen salkun näköisen laukkunsa lattialle ja koko luokka hiljeni. Opettaja kaivoi lääkekaapista jäitä ja laittoi sen hellästi ystäväni pään päälle. Koulun jälkeen paistinpannujupakan selvittyä ja monien huutojen kestettyäni oli tennisharjoitukset. Tennishallilla toivoin, että selviäisin tästä päivästä ilman muita sählinkejä. Pukuhuoneessa päässäni pyöri viimevuotisen leirin taivaalliset tapahtumat ja leirinuotion lämpö. Samassa valot sammuivat. Halli hiljeni täysin. Huomasin jalkani vieressä töpselin, joka oli irronnut pistorasiastaan. Laitoin töpselin paikalleen ja huomasin, ettei valoa tullut yhtään enempää. Onneksi joku oli huomannut laittaa pääkytkimen päälle. Valot tulvahtivat kaikkiin huoneisiin. Tällainen oli erilainen eilinen. Havahduin mietteistäni. Olin taas nykyhetkessä. Nousin penkiltä ja lähdin kotiinpäin valmiina tuleviin haasteisiin.

Mahtavia tarinoita!

Lauantai

Lauantaina heräsimme kahdeksan aikoihin, ja lähdimme kävelylle Mustarastaan leikkipuistoon. Sieltä lähdimme aamupalalle ja päivän ensimmäisiin tennisharjoituksiin massakuplaan. Harjoitusten aiheena oli pallon pituus ja yläkierre.

Lounaan jälkeen pidimme luennon, missä pohdittiin millainen on hyvä treeni. Paperille tuli paljon hyviä vastauksia mm: Valmentajan on oltava "tiukka", Oma asenne, Yritys on tärkeä, Ei saa luovuttaa, Harjoitusten henki on positiivinen. Ja näistä asioista keskustelimme yleisesti, ja kaikki totesimme sen että oma asenne on kaiken A ja O!

Iltapäivällä pelasimme 2-p harjoitusotteluita kahdessa lohkossa:

Lohko A ( Cassu, Katja, Ninni, Lotten ja Maria ) ja sen voitti Ninni
Lohko B ( Saara, Pihla, Julianna, Henna ja Claudia ) ja sen voitti Claudia

Päivällisen jälkeen lähdimme Kino Itäkeskukseen katsomaan elokuvaa Onnen Varjot. Kotimainen elokuva, lasten arvio ihan ok, no jaa, että sillee!

Elokuvan jälkeen saimme hallilla iltapalaksi pannukakkua hillon ja kermavaahdon kera. Vatsat kylläisenä vietimme vapaa-aikaa yhdessä. Valot sammuivat ihanasta makuuhuoneestamme klo 22.30 ja n. 15min ja kaikki oli sikeässä unessa!

Sunnuntai

Sunnuntaina heräsimme klo 8.00 ja lintujen laulaessa kävelimme jälleen leikkipuistoon. Aamupalan jälkeen teimme TaNoKea ja sen jälkeen menimme kentälle pelaamaan 4-peliturnauksen. Pelasimme kaikki parit kaikkia vastaan ja leirin väsymys alkoi jo näkyäkin pelaamisessa, mutta hauskaa oli.

Tällainen leiri tällä kertaa.

Kuvagalleria

Susa Etumäki