| Smash-Tennis | Takaisin | |
| Ajankohtaista | ||
|
KaTs ja Smash TVS:n vieraana TVS:n uusi valmentaja Sami Joru aloitti kautensa turkulaisen tenniksen kehittäjänä kutsumalla Kajaanin Tennisseuran ja Smashin junioreita yhteisleirille Impivaaran tenniskeskukseen. Yhteensä 32 8-12-vuotiasta pikkupeluria harjoitteli tennistä,
liikkui ulkoilmassa, ruokaili yhdessä ja yöpyi neloskentällä
makuupusseissa. Leiri ei olisi voinut alkaa paremmin kuin nyt Jarkko Niemisen
tapaamisella. Tyylilleen uskollisesti Jarkko vastaili kärsivällisesti
kysymyksiin, kirjoitti nimikirjoituksensa ja poistui sen jälkeen
tyylikkäästi omiin harjoituksiinsa. Jarkon isä Kauko toi
Fazerin makean tervehdyksen leirillemme. Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen oli aika koota tenavat
ja tavarat ja autoilla kotia kohti(kajaanilaiset junailivat itsensä
kotiin). Erään kahdeksanvuotiaan kommentti leiristä kuvasi
monen muunkin tuntoja hänen tokaistessaan: 'Ei olisi voinut olla
mukavampaa.' Tällaisen palautteen rohkaisemina TVS, Kats ja Smash
sopivatkin jo seuraavista kahdesta samantyyppisestä tapaamisesta. |